Oletko koskaan yrittänyt saada itsesi tekemään jotain mitä tiedät, että sinun pitää tehdä, jotta pääset haluamaasi suuntaan tai lopputulokseen, mutta et kuitenkaan ole saanut itseäsi tekemään sitä?
Tunteiden johtaminen on itsensä johtamisen tärkein työkalu...
Et ole ehkä saanut itseäsi tekemään asioita jotka tiedät, että pitäisi tehdä ja samaan aikaan kamppailet omien tunteiden kanssa; omat tunteet ja motivaatio tuntuu olevan jumissa, jolloin sinulla ei ole inspiraatiota asioiden tekemiseen.
Uskon, että meistä jokainen on joskus ollut tällaisen tilanteen edessä. Kamppaillut omia tunteitaan vastaan, etsinyt motivaatiota, joka on hukassa, ja tämä on estänyt meitä etenemästä omassa elämässämme. Ja ikävä kyllä, useimmat meistä on hävinnyt tämä taistelun monta kertaa ja päätynyt lopulta ajatukseen, että minulla ei vain ole motivaatiota, eikä tästä mitään kuitenkaan tule. Ja näin se meni itsellänkin uudestaan ja uudestaan, kunnes turhauduin tähän toistuvaan kaavaan totaalisesti ja aloin tutkia sitä miksi joku toinen näyttää olevan äärettömän motivoitunut ja toinen ei näytä löytävän motivaatiota millään.
Se mitä opin, oli että kaikilla ihmisillä on motivaatiota, sillä motivaatio on "TUNNE". Ongelma vain on, että MOTIVAATION -tunne useimmilla ihmisillä on ohjattu väärään suuntaan. Jos katsot televisiosta sarjoja, etkä siksi lähde kuntosalille, niin kyse ei ole motivaation puutteesta. Itseasissa olet erittäin motivoitunut, mutta olet motivoitunut vain väärään suuntaan, eli katsomaan sarjoja televisosta vaikka haluaisit saada itsesi kuntosalille. Lisäksi opin, että tunteet ovat kaiken kaikkiaan toimintamme polttoainetta ja että ilman tunteita me emme tekisi ikinä yhtään mitään. Nämä opit kuljettivat minut ymmärtämään, että johtaaksemme meidän omaa toimintaamme, itseämme ja elämäämme, meidän on opittava johtamaan omia tunteitamme.
Tämä matka on lopulta kuljettanut minua omassa elämässä ja sen myötä olen nyt 14 vuoden ajan itseni lisäksi käyttänyt näitä oppeja auttamaan ihmisiä löytämään konkreettisia työkaluja, joiden avulla he pääsevät edistymään eri elämän alueilla ja pystyvät vapauttamaan itsensä kamppailusta omia tunteita ja vastaan. Sinun ei tarvitse enää kamppailla omien tunteiden kanssa, vaan voit käyttää energiasi edistämään omia tavoitteita ja kehittämään ihmissuhteita ja elämääsi.
Omien opisekelujeni ja asiakastyöni kautta olen kehittänyt Tunteet voimavaraksi- kurssin. Kurssilla opit mm. mistä tunteet syntyvät, mikä tunteiden tarkoitus on ja mitä tunteet viestivät meille. Löydämme keinot itsesi vapauttamiseen sekä kuinka otat välittömän kontrollin omasta tunnemaailmasta. Rakennamme voimaannuttavia tunteita lannistavien tunteiden sijaan. Opit ymmärtämään tunteitasi ja niiden syvempiä viestejä. Olet paremmin läsnä tunteillesi, ja opit samalla huomaamaan ja ymmärtämään tunteitasi paremmin. Mindfulnessissa pyritään olemaan läsnä siten, ettei omat tunteet vie meitä niin paljon, mutta me emme halua jättää asiaa pelkästään tähän. Sillä voimme helposti jäädä vellomaan omissa tunteissa, meillä on jälleen tekosyy tekemättömyyteemme. Vaikka olemme läsnä tunteille, ne ovat silti estäneet minua elämästä ja toteuttamasta haluamani asioita. Kurssin avulla opit käyttämään tunteitasi ja käyttämään eri tunnetiloja (pelko, rakkaus, ahdistus, ilo, viha..) voimavaranasi ja energiaa, jonka avulla saat vietyä asioita eteenpäin. Tunteet ovat meidän oman toiminnan polttoainetta, ja meidän on turha taistella tunteiden kanssa, kun pystymme kääntämään ne voimavaraksi.
Kurssin avulla opit ymmärtämään tunteitasi, kuinka ne syntyvät, opimme synnyttämään tunteita, kuuntelemaan, hyväksymään ja käyttämään tunteiden lähettämiä viestejä hyväksemme, jotta pystymme ohjaamaan elämäämme haluttuun suuntaan. Saamme välittömän kontrollin tunteistamme, vapautamme itsemme negatiivisista tunteista ja rakennamme niiden tilalle enemmän positiivisia tunteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yrittäisimme kontrolloida tunteita, vaan päinvastoin: opimme kohtaamaan tunteet syvemmin, herätämme uteliaisuuden, ymmärretään tunteiden viestejä paremmin, jotta voimme päästää irti negatiivisista tunteista. Ja uusimpien psykologisten työkalujen avulla opimme rakentamaan elämäämme enemmän voimaannuttavia tunteita ja pääsemme eroon tunteiden rajoittavista vaikutuksista. Näin sinulla on mahdollisuus päästä tekemään töitä niillä elämän osa-alueilla, jotka ovat sinulle tärkeitä kuten oman terveyden, hyvinvoinnin tai vahvuuden kanssa, tai keskittyä kehittämään sinulle tärkeisiin ihmissuhteisiin. Saat vietyä positiivisia tunteita myös työpaikalle ja urallesi. Pystymme toteuttamaan asioita, jotka olemme halunneet toteuttaa jo kauan sitten.
Voimme viedä positiivisia tunteita kaikkialle missä ikinä kuljemmekin, sillä tunteet eivät ole linkitettynä ympäristöön. Meillä kaikilla on tämä kyky, kun se vain ensin avataan ja niitä harjoitetaan.